Vuodet täynnä toimintaa, uusia innovaatioita, design-palkintoja ja upeita asiakkaita

Ensimmäiset kymmenen vuottamme ovat suorastaan lentäneet ja olemme nauttineet joka minuutista. Ja suurin syy siihen olette te, upeat asiakkaamme. Teidän innokkuutenne kaupunkiviljelyyn on se voima, jolla me jatkamme eteenpäin. Teidän avullanne olemme tuoneet markkinoille jo kolme sukupolvea ikonisia keittiöpuutarhoja. Olemme myös suunnitelleet patentoidun seinäpuutarhan, toimittaneet laitteitamme presidentille ja voittaneet design-palkintoja, vain muutamia kohokohtia vuosien varrelta mainitaksemme. Odotamme innolla mitä kaikkea seuraavat 10 vuotta tuovat tullessaan.

Kuten minkä tahansa yrityksen kohdalla, tulee menestys ihmisistä, jotka keräät uskomasi idean ympärille. Onneksemme missiomme löysi niin paljon lahjakkaita ihmisiä, ja saimme luotua kaupunkiviljely-ratkaisuja joilla on mielekästä vähentää ruokahävikin määrää. Ilman näitä ihania ihmisiä ja heidän erilaisia missiollemme kriittisen tärkeitä taitoja emme mitenkään olisi saaneet yrityksemme niin lennokasta alkua.

Tregrenin alku oli nopea, sillä 6 ensimmäisen kuukauden aikana loimme Herbien ideasta jälleenmyyjiemme hyllyille asiakkaille myytäväksi todelliseksi tuotteeksi. Herbie oli monin tavoin uraa-uurtava tuote monin tavoin, sillä se oli ensimmäinen laite, jossa pystyi käyttämään niin siemenkapseleita, kuin esikasvatettuja kasveja erikokoisissa ja -muotoisissa ruukuissa. Tämä ominaisuus ikonisen muotoilun kanssa tekivät Herbiestä todellisen sisäpuutarhojen klassikon ja voimme nyt selkeästi nähdä, että sen muotoilu on innoittanut useita sen jälkeen tulleita keittiöpuutarhoja.

”Herbien suosittuus löi meidät ällikällä; emme arvanneet että ensimmäinen tuotteemme olisi niin uraa-uurtava. Se mitä Herbie todisti on että suuri määrä ihmisiä todella arvostaa ensiluokkaisia raaka-aineita ja haluaa samalla vähentää ruoka-hävikkiä ja pienentää ekologista jalanjälkeään. Meistä tuntuu että astuimme suureen seikkailuun voidessamme tarjota tämän ratkaisun.” sanoo Tregrenin perustaja Markus ”Macca” Nilsson.

Elokuussa tulee 10 vuotta siitä, kun ensimmäiset asiakkaat saivat Herbien. Useat alkuperäiset Herbiet ovat edelleen käytössä, sillä saamme viikottain yhteydenottoja tyytyväisiltä Herbien omistajilta heidän kysellessään varaosia rakkaisiin sisäpuutarhoihinsa. Ei ole mikään ihme, että suosittu Herbie on voittanut useita kuluttajatutkimuksia eri medioissa.

Olemme aina pyytäneet asiakkailtamme palautetta ja kun asiakkaamme pyysivät pienempää sisäpuutarhaa, aloitimme Genie-projektin. Ei ollut helppoa kehittää toista tuotettamme, sillä rima oli asetettu korkealle Herbien menestyksen johdosta. Päätimme tehdä jotain aivan erilaista, sillä halusimme eriyttää valon itse keittiöpuutarhasta. Tähän oli syynä se, että halusimme olevan mahdollista tuoda yrtit ruokapöytään puutarhassa, ja että puutarhaa voisi käyttää myös ulkona kesällä ilman kasvuvaloa. Genie-projektissa teimme töitä sen eteen, että löysimme mahdollisimman ympäristöystävällisen tuotantomateriaalin, joten aloitimme työn alan johtavien yritysten kanssa. Tuloksena oli keittiöpuutarha, joka oli valmistettu bio-komposiitista, eli 50% materiaalista oli puukuitua ja keraamisia yhdisteitä käytettiin LEDien jäähdyttämiseen. Genien hiilijalanjälki pieneni yli 50% näiden materiaalien ansiosta. Genie ei ollut ainutlaatuinen vain materiaalivalintojensa johdosta, vaan myös sen muotoilu sai kiitosta ja se voitti arvostetun Good Design -palkinnon käyttäjäystävällisestä ja vetoavasta ulkomuodostaan. Palkinnon voittaminen oli todiste siitä että pyrkimyksemme ja satsauksemme yhdistää muotoilu ja käytännöllisyys ovat olleet oikea ratkaisu.

Samaan aikaa kun kehitimme Genietä, teimme töitä myös sovelluksella ohjattavan keittiöpuutarhan suunnittelussa, jonka avulla kuka vain voisi olla onnistunut puutarhuri ilman aiempaa kokemusta puutarhanhoidosta. Halusimme luoda fiksun ja automatisoidun puutarhan joka olisi itse oma puutarhurinsa. Tämä pyyntö tuli asiakkailtamme aika ajoin sillä useimmilla meistä ei ole aikaa eikä osaamista pitää huolta puutarhasta.

Ratkaisimme ongelman kehittämällä ”kaukosäätimen” joka ohjaisi valoa, vettä ja ravinteita jotta eri kasveilla olisi aina täydellinen kasvuympäristö, joka on suunniteltu juuri niille. Mutta vuonna 2013 komponentit olivat liian kalliita eikä kaupallista pilvi-palvelua ollut vielä tarjolla kuten nykyään, joten meidän oli odotettava vuoteen 2017 asti kunnes saatoimme tuoda markkinoille keittiöpuutarhan, joka olisi käyttäisi näitä teknologioita ja olisi silti tarpeeksi edullinen.

T-series julkaistiin keväällä 2017, mutta vasta keväällä 2018 saimme sen vihdoin markkinoille. Siinä missä Herbie tutustutti ihmiset sisäpuutarhoihin ja Genie toi tullessaan ainutlaatuisen muotoilun ja materiaalin, T-series keittiöpuutarhat toivat kaupunkiviljelyn suurille massoille ainutlaatuisilla älykkäillä ratkaisuillaan.

T-series on markkinoiden ainoa keittiöpuutarha joka on täysin automatisoitu ja joka napin painalluksella luo täydelliset kasvuolosuhteet mille kasville vain, jota haluat kasvattaa. Helppokäyttöisyys ja monikäyttöisyys ovat jotain, mistä olemme todella ylpeitä.

”10 vuotta sitten en itse saati kukaan työtovereistani osanneet odottaa seikkailua, joka tästä matkasta sisäpuutarhojen saloihin meille koitui. Suurin osa meistä, jotka olemme olleet mukana alusta asti on edelleen osana Tregrenin tiimiä, ja mielestäni se on todiste siitä että on ollut hauskaa ja haastavaa muokata sisäpuutarha-markkinoita. Motivaatiomme tulee tiedosta, että autamme pelastamaan planeettamme samalla kun teemme töitä mahtavien asiakkaiden kanssa. Inspiraationamme on palaute ja ideat joita saamme asiakkailtamme ja partnereiltamme. Meillä on useita uusia tuotteita ja ratkaisuja jotka odottavat kehittelyä ja julkaisua, joten seuraavat 10 vuotta tulevat taatusti olemaan jopa hauskempia ja täynnä tekemistä. Todellisuudessa olemme vasta raapaisseet pintaa siinä, mitä tulee kaupunkiviljelyyn, food techiin, kiertotalouteen ja mahdollisuuksiin vähentää ekologista jalanjälkeämme. ” sanoo Markus.

Tahtimme ei hidastu lähitulevaisuudessa. Päinvastoin, meillä on käsillä useita uusia projekteja tälläkin hetkellä. Kehitämme tuotteita seinäpuutarhasta, ilman puhdistuksesta ja suuren tuoton laitteista koteihin ja yrityksiin. Olemme jo patentoineet sienäpuutarha-ratkaisumme ja jatkamme sellaisten uusien innovaatioiden kehittelyä, jotka parantavat elämänlaatua samalla pelastaen rakastamamme maailman. Tämän sarjan seuraavassa julkaisussa katsomme tätä tarkemmin ja näytämme vilauksen siitä, mitä tulevaisuus saattaa tuoda tullessaan.

Kerro kaverillesikin

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Tilaaminen
store.tregren.com – verkkokaupassa voivat tehdä ostoksia kaikki vähintään 18-vuotiaat kuluttajat Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Tilaaminen ei vaadi rekisteröitymistä.

Hinnat
Tuotteen hinta on tuotetietojen yhteydessä tilaushetkellä näkyvä hinta euroina. Hinta sisältää arvonlisäveron 24%. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.

Maksutavat
Tuotteet ja niiden postikulut maksetaan tilauksen yhteydessä. Maksuvaihtoehdot ovat Verkkopankkki, maksukortti ja lasku. Verkkopankissa voidaan maksaa seuraavilla maksutavoilla: Nordea, Sampo, Osuuspankki, Paikallisosuuspankit, Säästöpankit, Aktia, Nooa, Tapiola, Handelsbanken, Ålandsbanken. Maksukorteista käyvät Visa, MasterCard ja Visa Electron -kortit. Verkkopankkimaksua varten teillä tulee olla käytössänne oman pankkinne antamat käyttäjätunnukset. Kun maksatte ostoksenne verkkopankissa, siirrytte sivustostamme omaan pankkiinne ja maksatte valitsemanne tuotteet suoraan omalta tililtänne. Muistakaa palata takaisin kaupan sivulle linkistä, jos sivu ei muuten päivity, jotta maksutapahtuma ja tilaus päivittyvät. Maksutapahtuman näette tilitiedoistanne. Tilaaminen ja maksaminen tapahtuvat turvallisesti SLL-suojatussa yhteydessä.

Toimitustavat ja –kulut
Toimitusaika
Toimitamme tuotteet DHL:n välityksellä varmasti ja nopeasti. Lähetys toimitetaan kotiin joko vahvistusta seuraavana tai sitä seuraavana arkipäivänä. Mikäli tuotteen toimittaminen jostain syystä viivästyy, pyrimme ilmoittamaan siitä sinulle mahdollisimman pian.
Heinäkuussa ja joulunpyhinä toimitusaikamme on 14 päivää.
Mikäli asiakas ei nouda tai vastaanota lähetystä määräajan puitteissa, palautuu lähetys meille. Tällöin meillä on oikeus periä meille aiheutuneet ylimääräiset toimituskulut tilaajalta.

Toimitus DHL kotiinkuljetuksena 3,90€
DHL:nkotiinkuljetus on helppo tapa vastaanottaa lähetys. Perimme 3,90€ toimituskulun kaikista alle 50€ toimituksista. Tätä arvokkaampien tilausten toimitus DHL kotiinkuljetuksena on kuluttajalle maksuton.

Nouto Tregren 3GREN Oy:n toimipaikasta 0,00 €
Sovi noutoaika kuitenkin ensin soittamalla numeroon 050 568 9770.

Toimitus muihin EU-maihin 9,5 € kun tilattujen tuotteiden summa alittaa 50 €, ilmainen kun tuotteiden summa on yli 50 €.
Lähetys toimitetaan kotiinkuljetuksena.

Toimitus EU:n ulkopuolelle 15 € kun tilattujen tuotteiden summa alittaa 50 €, ilmainen kun tuotteiden summa on yli 50 €.
Lähetys toimitetaan kotiinkuljetuksena.

Tuotteiden palautus- ja vaihto-oikeus
Kaikilla tuotteillamme on Suomen kuluttajasuojalain mukainen 14 vuorokauden vaihto- ja palautusoikeus. Tuotteen tulee olla käyttämätön ja alkuperäisessä myyntipakkauksessaan. Palautus tehdään DHL:n kautta, olkaa yhteydessä asiakaspalveluun palautuslipukkeen saamista varten.

Kuluttajansuojalain mukaisesti palautamme teille maksetun kauppahinnan. Maksu hyvitetään sinne, mistä se on suoritettu: pankkitilille tai luottokortille checkoutin kautta. Vaihtaessanne tuotteita hyvitämme palautuksenne arvon tilauksenne loppusummasta. Palautamme ylimääräiset rahat, jos palautuksen määrä on suurempi kuin tilaamanne uuden tuotteen tai tuotteiden arvo. Maksamme hyvitykset viimeistään 30 vuorokauden kuluttua palautuksesta.
Ennen palauttamista olkaa aina ensin yhteydessä asiakaspalveluumme joko sähköpostilla info@tregren.com tai puhelimitse numeroon 050 568 9770.

Väärä tai virheellinen tuote
Mikäli sinulle on toimitettu väärä tuote tai tuote on virheellinen tai vahingoittunut, ota heti yhteyttä asiakaspalveluumme joko sähköpostilla info@tregren.com tai puhelimitse numeroon 050 568 9770

Tilauksen peruuttaminen
Mikäli haluatte peruuttaa tilauksenne ja toimitusta ei ole vielä annettu kuljetettavaksi, voitte peruuttaa sen ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. Jos toimitus on jo annettu kuljetettavaksi, tulee teidän toimia palautusohjeen mukaisesti.

Rekisteriseloste
Rekisterinpitäjä:
Tregren / 3Gren Oy
Maininkitie 6
02320 ESPOO

Rekisterin nimi:
3Gren Oy:n asiakasrekisteri

Rekisteriasioita hoitava henkilö:
Markus Nilsson
markus.nilsson@tregren.com
puh. 050 568 9770

Rekisteriä käytetään asiakkaiden ja Tregren / 3Gren Oy:n välisen
asiakassuhteiden hoitoon, laskutukseen, asiakaskirjeisiin ja tiedotteisiin.

Rekisterin sisältämät tiedot:
Yhteystiedot; nimi, osoite, sähköposti osoite ja puhelinnumero
Asiakkaan tilaushistoria

Tietojen luovutus:
Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.