Takaisin

Ecological

Green is the new black!

Yhä useampi kasvattaa itse oman ruokansa. Tähän syynä on usein kasvanut huolenpito omasta terveydestä sekä ekologisuus. Miniversoja, yrttejä ja kasviksia voi kasvattaa sisätiloissa. Tuoreet kasvikset ovat täynnä vitamiineja ja antioksidantteja, varsinkin kun ne kasvatetaan niille parhaissa olosuhteissa. Parhaat olosuhteet saadaan hallinnoimalla luonnon tärkeimpiä olosuhteita: valoa, vettä ja ravinteita. Uusin IoT teknologia yhdistettynä tehokkaaseen valaistukseen luovat yhdessä parhaat olosuhteet lähes täysin hiilineutraalisti.

Tiestikö, että jopa 45% kaikista kasveista menee hukkaan maailmanlaajuisesti joka vuosi? Tämä on valtava, lähes käsittämätön luku! On huomioitava, että kotona kasvatettujen kasvisten osalta hävikkiä ei tule, sillä käytämme vain mitä tarvitsemme. Kun kasvatat kasvikset kotona, ei tule hiilidioksidipäästöjä kuljetuksesta tai jäähdytetyistä säilytystiloista.

Uusiin t-series keittiöpuutarhoihin on sisällytetty uusinta teknologiaa, jotta ravinteikkaat kasvikset ja yrtit kasvavat jopa kolme kertaa nopeammin mahdollisimman pienellä hiilijalanjäljellä.

Suurin hyöty kasvisten ja yrttien itse-kasvattamisesta piilee epäilemättä siinä, että tuoreet yrtit ja kasvikset ovat käden ulottuvilla aina.

Jakaja


T-series keittiöpuutarha perheeseen kuuluu kolme eri kokoista puutarhaa.

Tregren T3 on T-series perheen pienin keittiöpuutarha. Kompaktin kokonsa ansiosta saat sen helposti mahtumaan pieneenkin keittiöön, mutta silti siihen mahtuu jopa 6 Tregrenin siemenkapselia.

Tregren T6 on keskikokoinen keittiöpuutarha johon mahtuu jopa 12 Tregrenin siemenkapselia. Tämä tekee siitä täydellisen keittöpuutarhan kasvattamaan kaikkia lempiyrttejäsi.

Tregren T12 on keittiöpuutarha todelliselle suurkuluttajalle, sillä siihen mahtuu jopa 24 kasvia. T12 avulla tulet entistä omavaraisemmaksi ja sinulla on vuoden ympäri tuoreet, maukkaat yrtit käden ulottuvilla.

Suosittelemme

T3 Black
Tilapäisesti loppu
Basilika Mix
Tilapäisesti loppu

Basilika lajitelma

9,90 €
Ravinne yrteille ja salaateille
Tilapäisesti loppu
T-sarjan jatkovarsipala
Tilapäisesti loppu
Valkoinen
Tilapäisesti loppu

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Order and delivery terms

Order

You can shop in the Shop.tregren.com online store if you are at least 18 years old and a consumer living in Finland or another European country. The order does not require registration.

tariff

The price of the product is the price in euros, which is shown in connection with the product information. The price includes VAT 21%. We reserve the right to price changes. In countries outside the EU, the price at Checkout after placing the order is displayed without VAT. For orders outside the EU, the customer pays VAT and customs duties directly to the forwarder when receiving the order.

Payment methods

The products and their delivery costs are paid when ordering. You can pay in the online bank with the following payment methods: Visa, MasterCard and Visa Electron cards. Ordering and payment take place safely in an SSL-protected connection.

Delivery methods and delivery costs

Delivery time

You will receive the package about a week after receiving your order. If the delivery of the product is delayed for some reason, we will try to inform you as soon as possible.

The delivery time is 5-7 days for now.

In July and around Christmas, our delivery time is 14 days.

Delivery to European countries 9.9 euros for orders under 109.90 euros.

Delivery will be delivered to you at DPD.

The right to return and exchange products

All our products have a 14-day exchange and return right in accordance with the Finnish Consumer Protection Act. The product must be unused and in the original sales packaging. Always contact our customer service at info@tregren.com first before sending your order back to us.

Return address:

UAB Artilux NMF

Tilžės g. 227A

76200 Šiauliai, Lithuania

We will refund the price in accordance with the Consumer Protection Act. Returns will be returned to the credit card. When you exchange products, we will refund the total amount of your order. We will refund the extra money if the amount of the refund is greater than the number of new products you ordered. We refund Returns no later than 30 days after the return. We always ask you to contact us by email at info@tregren.com before returns.

Wrong or defective product

If you have received the wrong product or the product is defective or damaged, please contact our customer service immediately either by emailing info@tregren.com.

Canceling the order

If you want to cancel your order and the delivery has not yet been sent, you can cancel the order by contacting our customer service. If the delivery has already been sent, you must proceed as described in the return instructions.

Description of the customer register

Registrar:

UAB Artilux NMF

Tilžės g. 227A

76200 Šiauliai, Lithuania

Register name:

Artilux NMF ,UAB customer register

Person responsible for the register:

The register is used for customer relations, invoicing and communication between customers and Tregren / Artilux NMF.

Registration information:

Contact information; name, address, e-mail, telephone

Customer's Order History

Disclosure o f information:

Information is not disclosed to third parties.


Payment Service Provider

Paytrail Plc acts as a collecting payment service provider and is an authorized payment institution. Paytrail Plc will be shown as the recipient on your bank or credit card statement. Paytrail Plc will forward the payment to the merchant. For complaints, please contact the website the payment was made to.

Paytrail Plc
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Phone: +358 207 181 830
Business ID 2122839-7https://www.paytrail.com/en/consumer/information-about-paying